UUSI RAHASTO HIFK-KAPTEENEILTA – KIPPARIEN KLUBI
Idea syntyi keväällä 2017, IFK:n seuraikonin ja monivuotisen kapteenin Mika ”Kölli” Kortelaisen 50-vuotisjuhlien alla. Jo 10 vuoden ajan Aku Vikström on kutsunut kerran kaudessa illanviettoon ne HIFK:n kapteenit, jotka ovat edustaneet 120-vuotista taivaltaan äskettäin juhlinutta seuraa vähintään 10-vuoden ajan.
Kipparien Klubin puheenjohtajana toimii Mika Kortelainen ja jäseniä ovat Hexi Riihiranta, Simo Saarinen, Kimmo Kuhta, Ville Peltonen, Toni Söderholm, Arttu Luttinen, Lennart Petrell ja Aku Vikström.
Kipparien Klubi vaalii omalta osaltaan HIFK:n perinteitä ja auttaa niitä stadilaisia junioreja, joilla on vaikeuksia selviytyä jääkiekon harrastamisen aiheuttamista, vuosi vuodelta nousevista kustannuksista – ja niitä entisiä jääkiekkoilijoita, jotka syystä tai toisesta ovat avun tarpeessa.
Avustuksia voi hakea ottamalla yhteyttä Kipparien Klubin hallitukseen. Hakuajoista ilmoitetaan aina erikseen Alumnisäätiön nettisivulla. Samasta paikasta löytyy myös hakulomake.
Kipparien Klubin varainkeruuta toteutetaan mm. järjestämällä erilaisia tapahtumia ja huutokauppoja. Alumnisäätiön puheenjohtaja Juha Rantasila, IFK-ikoni itsekin, toivottaa uuden rahaston tervetulleeksi ja iloitsee siitä, että stadin kundit ovat panneet toimeksi; varainkeruu on päässyt jo hyvään vauhtiin.
Aidossa IFK-hengessä: kaveria ei jätetä!