Maajoukkue lähdössä 15.12.1967 Kanadan kiertueelle Seutulan lentokentältä.
Kuvassa vasemmalta: Paavo Tirkkonen (SapKo), Juha Rantasila (HIFK), Esko Kaonpää (Tappara) ja Jorma Peltonen (Ilves).
Terminaali on hieman muuttunut noista päivistä!
Raksilassa tehdään huomisessa Kärpät–HIFK-pelissä merkittävä, 10 000 euron lahjoitus.
Lahjoituksen tekee Alumnin Tukisäätiön Oulu-rahasto.
Lahjoitusvarat menevät kaikkien Oulun alueen kiekkoseurojen kautta parillekymmenelle perheelle lasten kiekkoharrastuksen tukemiseen.
– Yhden perheen saama lahjoitussumma on 300–700 euroa, joka käytetään seurojen perimiin kuukausimaksuihin, Oulu-rahaston puheenjohtaja Jukka Pietilä sanoo.
Alumnin Tukisäätiön Oulu-rahasto aloitti toimintansa viime vuonna, kun sen järjesti Liiga-Alumnien vierailuottelun Raksilassa.
Tänä vuonna Oulu-rahasto järjesti elokuun alussa hyväntekeväisyysottelun, jossa Ilkka Mikkolan kokoama Ilu All Stars kohtasi Kärppien tämän kauden joukkue.
Tapahtuma tuotti lähes 35 000 euroa.
Ensimmäinen lahjoitus
Huominen jako on rahaston ensimmäinen.
– Ajatus on tehdä lahjoituksia vuosittain, vaikka joka vuosi ei olisikaan isoa tapahtumaa, Pietilä sanoo.
Pietilä ja Oulu-rahaston hallituksen jäsen Matti Pennanen kiittelevät kilvan Ilkka Mikkolaa, joka oli keskeisessä asemassa elokuun tapahtuman järjestämisessä. Olipa ”Ilu” Mikkola jäähyväisottelussaan jäälläkin.
Mikkola puolestaan iloitsee paitsi yli 4 500 katsojasta, myös tapahtuman mahdollistaneista ”järjestysmiehistä, tuomareista ja kaikista mukana olleista”.
Jäällä nähtiin paitsi tämän vuoden kärppäjoukkue, myös tukku entisiä ja nykyisä ammattilaisia Sebastian Ahosta Jussi Jokiseen, Reijo Ruotsalaisesta Joni Pitkäseen, Esa Pirneksestä Pekka Rinteeseen.
Ja moniin moniin muihin.
– On hienoa, että he tulivat pelaamaan. Se ei ole mitenkään itsestäänselvyys, kutsusoittokierroksen pelaajille tehnyt Mikkola sanoo.
Ensi kesänä elokuussa
Ensi kesän tapahtuma on vasta pohdinta-asteella.
Tarkoitus on kuitenkin pelata 2. elokuuta, päivä ennen Jussi Jokisen ja Pekka Rinteen jo perinteistä hyväntekeväisyysgolfia Virpiniemessä.
Jokinen ja Rinne ovat saaneet lisävoimia, kun Sebastian Aho, Joonas Donskoi ja Markus Nutivaara ovat liittyneen tapahtuman järjestäjiin.
– Tämäkin osoittaa, kuinka pelaajien sydän sykkii juniorityölle ja hyväntekeväisyydelle. En voi kuin ihastella sitä asennetta, Matti Pennanen sanoo.
Alumnin Tukisäätiön Oulu-rahaston hallituksessa ovat Pietilän ja Pennasen lisäksi Johanna Heffernan, Ari Hellgren, Juha Joenväärä, Jussi Jokinen, Juha Juntunen, Lasse Kukkonen, Riitta Paloniemi ja Pekka Piirala.
Teksti: TURUNEN MARTTI
https://www.forum24.fi/urheilu/kymppitonni-kiekkonuorille-6.56.2820545.2ce1499df6
Säätiön yhteyteen perustetun ns. omakatteisen urheilijarahaston ja Taaleri Oyj:n kanssa tehdyn varainhoitosopimuksen johdosta Taalerien nimeämät hallituksen jäsenet luopuivat jäsenyydestään ja heidän tilalleen säätiön hallitus valitsi Markus Mattssonin, Pekka Ilmivallan, Veli-Pekka Ketolan ja Joni Räikkösen samalla kun hallituksen jäsenmäärää lisättiin yhdellä.
Säätiö kiittää Reijo Arevaa, Petri Lampista ja Olli Kaskea heidän työstään ja panoksestaan säätiön toiminnassa.
Alumni